Multippeli endokriininen neoplasia tyyppi 1 (MEN1) oireyhtymä
Suomen Endokrinologiyhdistys ry På svenska
3.2.2023 Pasi Salmela, Iina Yliaska ja Tapani Ebeling
Mitä tarkoittaa MEN1 oireyhtymä (multippeli endokriininen neoplasia tyyppi 1)
Endokriiniset rauhaset ovat erilaistuneita kudoksia, jotka tuottavat hormoneja verenkiertoon ilman erityisiä rauhastiehyeitä. MEN1 on harvinainen kasvaimien ilmaantumiseen altistava perinnöllinen oireyhtymä, jossa esiintyy jopa samanaikaisesti eri umpieritysrauhasten kasvaimia ja niiden hormonaalisen liikaerityksen aiheuttamia oireita. Oireyhtymä johtuu kromosomissa 11 olevasta geenivirheestä, joka periytyy vallitsevasti vanhemmilta lapsille. Kullakin lapsella on 50%:n todennäköisyys periä tämä geenivirhe. Täten jos yhdellä vanhemmista on MEN1-geenivirhe, perheen 4:stä lapsesta todennäköisesti kaksi on perinyt sen. Geenivirheen aiheuttaman kasvainmuutosten ilmenemisen yleisyys MEN1:ssa on hyvin merkittävää ja suurenee yksilön ikääntyessä. Geenivirheen saaneista 50 %:lla todetaan jokin oireyhtymään liittyvä oire tai löydös jo 40-vuoden iässä ja elinikäinen ilmaantuvuus on yli 95 %. Endokriiniset kasvaimet MEN1:ssa ovat useimmiten hyvänlaatuisia ja niitä esiintyy tyypillisesti vain tietyissä umpieritysrauhasissa. Tämän lisäksi oireyhtymä voi aiheuttaa kasvaimia myös muissa ei-endokriinisissa kudoksissa.
MEN1-oireyhtymä on harvinainen ja väestössä oireyhtymää arvioidaan esiintyvän 2-30 tapausta 100 000 kohden. Naiset ja miehet sairastuvat samankaltaisesti, joskin naisten osuus joissain aineistoissa on ollut lievästi suurempi kuin miehillä.
MEN1-oireyhtymään sairastunut yksilö on perinyt vanhemmiltaan yhden viallisen alleelin MEN1-geeniinsä (geenissä on 2 alleelia). Kun tästä geeniparista myös toiseen alun perin terveeseen alleeliin syntyy mutaatio, MEN1-geenin toiminta häiriintyy ja sen tuottaman meniinivalkuaisen rakenne ja toiminta häiriintyy. Meniini toimii normaalisti kasvunrajoitegeeninä eli tuumorisuppressorigeeninä ja ehkäisee tiettyjen kudosten solujen muuttumista kasvainsoluiksi. MEN1 oireyhtymässä on todettu yli 750 erilaista geenivirhettä. Suomessa MEN1-potilailla esiintyy noin 6 keskeistä geenivirhettä.
Mitä kasvaimia todetaan MEN1:ssä?
MEN1-oireyhtymässä tyypilliset endokriiniset kasvaimet todetaan lisäkilpirauhasissa, pohjukaissuolessa/haimassa sekä aivolisäkkeessä. Näiden tyypillisten muutosten lisäksi endokriinisia kasvaimia on usein lisämunuaisissa, kateenkorvassa, keuhkoissa ja mahalaukussa. Endokriinisten rauhasten kasvaimien lisäksi MEN1:ssa voi esiintyä myös muiden kudosten kasvaimia. Näitä ovat tyypillisesti ihokasvaimet, rasvakudoksen kasvaimet (lipooma, ruskean rasvan kasvain), tietyt aivokasvaimet (meningeooma, ependymooma) ja kohdun lihaskasvaimet. Tämän lisäksi rintasyövän vaara MEN1-oireyhtymää sairastavilla naisilla on 2-3 kertainen normaali väestöön verrattuna ja heillä syöpä ilmaantuu aikaisemmin kuin väestössä keskimäärin. Yli 20 erilaisen kasvaimen on kuvattu liittyvän tähän oireyhtymään.
Endokriinisista kasvaimista osa käyttäytyy pahanlaatuisesti. Erityisesti pohjukaissuolen/haiman sekä kateenkorvan kasvaimet voivat olla pahanlaatuisia. Ei-endokriiniset kasvaimet rintasyöpää lukuun ottamatta ovat pääsääntöisesti hyvänlaatuisia.
Yksittäiset yllämainittujen endokriinisten kudosten kasvaimet kuten lisäkilpirauhasten ja aivolisäkkeen kasvaimet ovat väestössä melko yleisiä. Yksittäisellä potilaalla niiden kohdalla MEN1 oireyhtymän epäily syntyy, kun potilaalla todetaan useampi kasvain samassa kudoksessa esimerkiksi monta lisäkilpirauhaskasvainta tai jos aivolisäkekasvain ilmaantuu nuorella iällä.
Millaisia ovat tyypilliset endokriiniset kasvaimet MEN1:ssä?
Lisäkilpirauhasten kasvaimet ovat yleisin kasvaintyyppi MEN1:ssä. Nämä kasvaimet ovat 70 %:lla MEN1-potilaista oireyhtymän ensilöydös. Nuorin potilas on ollut 4-vuotias. Ihmisellä on tyypillisesti 4 lisäkilpirauhasta, jotka sijaitsevat kilpirauhasen takana kaulan alaosassa, yksi lisäkilpirauhanen sekä oikean että vasemman kilpirauhaslohkon ylä- ja alatakapinnoilla. Lisäkilpirauhaset erittävät parathormonia. Tämän hormonin liikatuotto (hyperparatyreoosi) lisäkilpirauhaskasvaimista saa aikaan veren kalsiumin pitoisuuden nousun (hyperkalsemia). Jos hyperparatyreoosi ja sen aiheuttama hyperkalsemia on vähäistä, potilaan oireet voivat olla lieviä tai hän on oireeton. Merkittävä hyperparatyreoosi ja sen aiheuttama hyperkalsemia saa aikaan monenlaisia oireita kuten väsymys, heikkous, muistiongelmat, lihas- ja luukivut, luukato, vatsakivut, ummetus, munuaiskivikohtaus ja munuaisten vajaatoiminta.
Tyypillisesti MEN1:ssä todetaan kasvaimet useissa lisäkilpirauhasissa, joskin niiden ilmaantuminen voi tapahtua eri aikaan. Nämä kasvaimet todetaan nuorempana kuin ei-MEN1-potilailla ilmaantuvat vastaavat kasvaimet. Jo lapsilla MEN1:ssa voi olla lievä oireeton hyperparatyreoosi, mutta tyypillisesti kasvaimet todetaan 20-30 vuoden iässä. Tässä ikäryhmässä 50-70 %:lla MEN1-potilaista on hyperparatyreoosi, ja 50-vuoden ikään mennessä luku on yli 95 %. MEN1-potilailla seerumin kalsiumin pitoisuus diagnoosivaiheessa on yleensä lievemmin koholla kuin tavanomaisessa hyperparatyreoosissa. Lähes aina lisäkilpirauhasten kasvaimet ovat MEN1:ssa hyvänlaatuisia. Lisäkilpirauhasen syövät ovat hyvin harvinaisia.
Pohjukaissuolen ja haiman endokriiniset kasvaimet ovat toiseksi yleisin kasvaintyyppi MEN1:ssä. Ne voivat olla jopa 20 %:lla potilaista MEN1-oireyhtymän ensioire. Näitä kasvaimia on todettu jopa lapsilla ja nuorin potilas on ollut toteamishetkellä 5-vuotias. 80-vuoden ikään mennessä lähes 80-90 % MEN1-potilaista on sairastunut näihin kasvaimiin. Ne voivat tulla ilmi kasvaimen hormonaalisen liikaerityksen seurauksena, jolloin puhutaan toiminnallisista neuroendokriinisista kasvaimista. Ei-toiminnallisissa neuroendokriinisissa kasvaimissa puolestaan ei ole hormonaalista liikaeritystä tai eritetty hormoni ei tuota spesifisiä oireita. Kasvaimet tulevat ilmi niiden lähiympäristöönsä tai etäpesäkkeisiin liittyvien muutosten seurauksena. Ei-toiminnalliset kasvaimet ovat paljon yleisempiä kuin toiminnalliset. Ei-toiminnallisia mikroskooppisia haiman neuroendokriinisia kasvaimia on lähes kaikilla MEN1-potilailla ja tyypillinen muutos heillä onkin ns. diffuusi mikroadenomatoosi (lukuisia alle 0.5 mm kasvaimia), jota tavataan lähes kaikilla potilailla. MEN1-oireyhtymässä ei todeta kasvaimia haiman ruoansulatusentsyymejä tuottavissa ns. eksokriinisissa soluissa.
Ei-toiminnalliset haiman neuroendokriiniset kasvaimet ovat MEN1-oireyhtymän yleisin suolikanavan ja haiman neuroendokriininen kasvaintyyppi. Niitä on todettu jopa 12-vuotiailla lapsilla. Ne esiintyvät usein lukuisina ja pieninä kasvainmuutoksina. Kasvaimen koko on yleensä toteamisvaiheessa alle 20 mm ja usein pitkässäkin seurannassa koko pysyy stabiilina. Vain noin 30 % kasvaimista suurenee. Kasvaimen koko ennustaa kasvaimen luonnetta. Yleensä vasta yli 20 mm kokoiset kasvaimet käyttäytyvät pahanlaatuisesti. 15-30 %:lla potilaista kehittyy kasvainten etäpesäkkeitä. Näiden kasvainten seurannassa kuvantamistutkimuksilla on tärkein merkitys.
MEN1-potilailla voi olla pohjukaissuolessa, mutta harvemmin haiman alueella, gastriinihormonia erittäviä toiminnallisia neuroendokriinisia kasvaimia. Nämä ns. gastrinoomat voivat aiheuttaa vaikean mahahaavan ja ripulioireiston, josta käytetään nimitystä Zollinger-Ellisonin syndrooma. Niitä todetaan 30 %:lla MEN1-potilaista. Gastrinooma on MEN1:ssa yleisin toiminnallinen kasvain. Tyypillisesti se todetaan 30-40 vuoden iässä. Oireyhtymän ensioireena se voi olla noin 8 %:lla potilaista. Nuorin potilas on ollut 7 vuotias. Zollinger-Ellisonin oireyhtymään liittyy joskus myös mahalaukun neuroendokriinisia kasvaimia. Osalla potilaista gastrinoomat voivat olla pahanlaatuisia. Tällöin heillä kasvaimet ovat yleensä kookkaita ja seerumin gastriinin pitoisuus on merkittävästi suurentunut.
MEN1:ssä haimassa oleva insuliinia tuottava neuroendokriininen kasvain ns. insulinooma voi aiheuttaa vaikean oireiston (mm. tajuttomuuden) veren alhaisen sokeripitoisuuden (hypoglykemia) seurauksena. Insulinooma todetaan 10‒20 %:lla MEN1-potilaista. Se on ensioire noin 10 %:lla. Nuorin potilas on ollut 5 vuotias. Insulinoomat ovat pieniä kasvaimia ja 30 %:lla potilaista niitä on useita. Pääsääntöisesti ne ovat hyvänlaatuisia, ja vain 8 % on pahanlaatuisia.
Aivolisäkkeen kasvaimet ovat kolmanneksi yleisin endokriininen kasvaintyyppi MEN1-oireyhtymässä. Niiden elinikäinen ilmaantuvuus on 50 %. Aivolisäke eli hypofyysi on noin 1 cm läpimittainen umpieritysrauhanen, joka sijaitsee aivojen alapuolella kitaluun syvennyksessä ns. turkinsatulassa. Hypofyysi koostuu kahdesta anatomisesti ja toiminnallisesti erillisestä osasta, takalohkosta ja etulohkosta. MEN1-oireyhtymässä kasvaimet todetaan etulohkossa. Ne voivat 13 %:lla potilaista olla oireyhtymän ensilöydös ja ilmaantua jo lapsilla, mutta yleensä diagnoosi tehdään 20-30 vuoden iässä. Kaksi kolmasosaa kasvaimista on alle 10 mm kokoisia ns. mikroadenoomia.
Normaalisti aivolisäke erittää useita erilaisia hormoneja, jotka säätelevät muita endokriinisia kudoksia. MEN1-potilailla yleisin (25-65 %) aivolisäkekasvaintyyppi on prolaktiinia tuottava ns. prolaktinooma, joka on pääsääntöisesti hyvänlaatuinen ja kooltaan yleensä alle 10 mm. Tätä suuremmat kasvaimet ovat harvinaisempia (alle 30%). Naisilla prolaktinooma on yleisempi kuin miehillä ja saa aikaiseksi lapsettomuutta ja kuukautiskierron häiriöitä. Usein kierto lakkaa kokonaan. Lisäksi potilaalla voi olla poikkeavaa maidoneritystä rintarauhasista. Miehillä kasvain vähentää seksuaalista halua ja voi aiheuttaa paineoireita ympäristöönsä, ja yli 10 mm kokoisena voi saada aikaan päänsäryn ja näköhäiriöitä, koska näköratojen risteys on juuri aivolisäkkeen yläpuolella.
Ei-toiminnalliset aivolisäkekasvaimet ovat toiseksi yleisin kasvaintyyppi MEN1:ssä. Ne eivät aiheuta spesifisiä hormonaalisia oireita, ovat hyvänlaatuisia ja ne todetaan kasvainseulonnassa magneettikuvauksissa. Muita aivolisäkehormoneja erittävät kasvaimet ovat MEN1:ssa harvinaisia (6-8%). Näitä ovat kasvuhormonia erittävät kasvaimet, jotka aiheuttavat akromegalian ja ACTH-hormonia erittävät kasvaimet, jotka aiheuttavat Cushingin taudin.
Muita MEN1:ssä todettavia endokriinisia kasvaimia ovat lisämunuaisten kuorikerroksen kasvaimet, keuhkojen ja kateenkorvan neuroendokriiniset kasvaimet sekä mahalaukun neuroendokriiniset kasvaimet.
Lisämunuaisten kasvaimet MEN1:ssä ovat melko harvinaisia ja koko eliniän aikana niiden ilmaantuvuus on noin 20 %. Ne voivat olla oireyhtymän ensilöydös 6 %:lla potilaista ja todetaan usein on 40-45 vuoden iässä. Ne eivät yleensä eritä hormoneja (85 % tapauksista) ja tulevat ilmi radiologisen seulonnan yhteydessä, ovat lähes aina hyvänlaatuisia, ja niiden koko kasvaa harvoin merkittävästi seurannassa.
Keuhkojen neuroendokriiniset kasvaimet ovat harvinaisia (noin 5 %) MEN1-potilailla. Ne löydetään yleensä oireettomina aikuisiällä radiologisessa kasvainseulonnassa ja vain alle viidennes on voinut aiheuttaa oireita. Ne käyttäytyvät yleensä hyvänlaatuisesti ja eivät oleellisesti huononna potilaan eliniän ennustetta.
Mahalaukun neuroendokriiniset kasvaimet liittyvät yleensä Zollinger-Ellisonin oireyhtymään, ne löydetään mahalaukun tähystyksen yhteydessä ja ovat yleensä varsin hyvänlaatuisia. Kateenkorvan neuroendokriiniset ovat hyvin harvinaisia (2-8 %), pääsääntöisesti miehillä ilmeneviä ja ne löydetään nykyään lähes aina oireettomina radiologisessa kasvainseulonnassa. Nämä kasvaimet ovat hyvin pahanlaatuisia ja heikentävät merkittävästi potilaan eliniän ennustetta.
MEN1 oireyhtymän diagnostiikka
MEN1-diagnostiikassa on kolme eri kriteeristöä: 1) kun potilaalla on kaksi tyypillistä MEN1-oireyhtymään liittyvää kasvainta, hänelle voidaan asettaa kliininen MEN1-diagnoosi, 2) jos potilaalla on yksi tyypillinen MEN1-oireyhtymään liittyvä kasvain ja hänen lähisukulaisillaan on todettu myös MEN1, potilaalla katsotaan olevan familiaalinen MEN1-diagnoosi, 3) jos potilaalle on tehty geenitesti ja se osoittaa MEN1-mutaation, hänellä todetaan geneettisesti varmennettu MEN1-diagnoosi. Diagnoosi pyritäänkin aina varmistamaan tutkimalla verestä geenitesti. Yllämainitut kriteerit huomioiden 90 %:lla kliinisesti ja familiaalista diagnosoiduista potilaista todetaan MEN1-geenin mutaatio.
Joskus potilaalla todetaan geneettisesti tyypillinen MEN1, mutta kellään muulla lähisukulaisella ei ole todettu tätä oireyhtymää. Tällöin kyseessä voi olla uusi sporadinen MEN1, joka voi jatkossa siirtyä potilaalta geenivirheenä myös hänen lapsilleen. Näitä tapauksia on jopa 20 % laajoissa kansainvälisissä MEN1 rekistereissä.
Noin 10-30 % MEN1-tyyppisistä kliinisistä MEN1-diagnooseista jää negatiivisiksi geenitesteissä, eli potilaan perimässä kromosomissa 11 ei voida osoittaa MEN1-geenin mutaatiota. Familiaalisissa tapauksissa luku on pienempi, noin 10 %. Näillä negatiivisen geenitestin omaavilla potilailla katsotaan olevan ns. MEN1-fenokopio. Tyypillisten kasvinmuutoksien syynä voi tällöin olla: 1) jokin muu perinnöllinen oireyhtymä, johon liittyy MEN1-syndrooman kaltaisia kasvaimia, 2) geenitesti ei löydä MEN1 geenistä nykymenetelmillä mutaatiota, 3) kyseessä voi olla tilanne, jossa potilaalla on samanaikaisesti endokriiniset kasvaimet esimerkiksi lisäkilpirauhasessa ja aivolisäkkeessä, mutta ne eivät johdu MEN1-oireyhtymästä, vaan ovat tilastollinen yhteensattuma, koska näitä molempia kasvaimia on väestössä yleisesti myös ilman MEN1-oireyhtymää.
Negatiivisen MEN1-geenituloksen saaneille kliinisesti MEN1-diagnosoiduille potilaille voidaan tehdä lisägeenitutkimuksia muiden samankaltaisten oireyhtymien diagnosoimiseksi. Näitä muita oireyhtymiä tunnetaan useampia ja myös niiden geenivirheet on tunnistettu. Familiaalisille MEN1-potilaille, joilla ei ole todettua geenivirhettä, järjestetään myös kliinistä seurantaa. Näille potilaille ilmaantuu harvoin kolmas tyypillinen kasvainmuutos ja heidän ensimmäinen tyypillinen kasvain on usein todettu myöhemmällä iällä kuin geneettisesti varmennetuilla MEN1-potilailla.
Geenitutkimukset toteutetaan yliopistosairaaloiden perinnöllisyyspoliklinikoiden toimesta ja ennen geenitestiä potilaat saavat ennakoivaa perinnöllisyysneuvontaa, jonka jälkeen he voivat antaa mahdollisen suostumuksensa geenitutkimukseen, joka on aina vapaaehtoinen.
MEN1-potilaan sukulaisten geneettinen seulonta
Geneettisesti varmennetun MEN1-diagnoosin saaneen potilaan lähisukulaisille on syytä tehdä ennustava MEN1-geenitutkimus. Tämä mahdollistaa ajoissa aloitetun kasvainseulonnan niille lähisukulaisille, joilla todetaan MEN1 geenin mutaatio ja siitä johtuva kasvainalttius, mutta joilla ei ole vielä kasvaimista oireita. Ne sukulaiset, joilla ei todeta geenivirhettä, voidaan vapauttaa myöhemmästä seurannasta.
MEN1 diagnoosi tehdään ei-familiaalisissa tapauksissa yleensä 40-50 vuoden iässä. Hormoneja erittävät toiminnalliset kasvaimet diagnosoidaan usein 5-15 vuotta aiemmin kuin ei-toiminnalliset kasvaimet. Familiaalisissa tapauksissa suvun ensimmäinen potilas on eri tutkimuksissa ollut diagnosoitaessa noin 10 vuotta iäkkäämpi kuin suvussa myöhempien todettujen MEN1-potilaiden diagnoosi-ikä. Tämä osoittaa aikaisen kasvainten seulonnan merkitystä. Alkuvaiheessa todettuihin kasvaimiin voidaan kohdistaa ajoissa hoitoa.
Sukulaisten geenitestaukset ja perinnöllisyysneuvonta tapahtuvat myös yliopistosairaaloiden perinnöllisyyspoliklinikoiden toimesta. Lasten kohdalla geenivirheen seulonta voidaan tehdä jo lapsena, mutta se on suositeltavaa toteuttaa viimeistään teini-iän kynnyksellä.
Uuden MEN1-potilaan sukulaiset saavat tiedon heidän mahdollisesta kasvainalttiudesta periytyvään kasvainoireyhtymään suvussa aiemmin todettujen sairastuneiden potilaiden toimesta. Sen jälkeen sukulaiset voivat itse ottaa yhteyden perinnöllisyyspoliklinikalle, jossa suunnitellaan neuvonta ja geenitestin otto. Sairaalat eivät itse oma-aloitteisesti kutsu potilaita geenitesteihin.
MEN1-oireyhtymää sairastavan potilaan ja oireettoman MEN1-geenivirhettä kantavan henkilön kasvainseulonta
MEN1-oireyhtymän kliininen taudinkuva ja ikä oireiden ja löydösten ilmaantuessa vaihtelee merkittävästi eri yksilöillä. Identtisillä kaksosilla taudinkuva voi olla hyvin erilainen, samoin kuin saman suvun eri yksilöillä. Todettu geenin mutaatio ei sekään ennusta tarkasti syntyvää kliinistä taudinkuvaa. Todennäköisyys, että geenivirhe johtaa ajan saatossa eri kasvainten ilmenemiseen, suurenee potilaan ikääntyessä ja se vaihtelee eri kasvaimien osalta. 50-vuoden ikäisenä MEN1-potilaista yli 75 %:lla on oireyhtymään liittyviä kliinisiä oireita ja löydöksiä ja verestä mitattuja biokemiallisia muutoksia on yli 95 %:lla. Elinikäinen sairastuneiden määrä MEN1-potilailla lisäkilpirauhaskasvaimiin on eri aineistoissa ollut yli 95 %, pohjukaissuolen/haiman kasvaimiin 80 % ja aivolisäkekasvaimiin 50 %.
MEN1-kasvaimia esiintyy jo lapsilla ja nuorilla. Keskimääräinen mediaani-ikä ensimmäisten kasvainten ilmaantumiselle on 14-17 vuotta ja se vaihtelee eri kasvaimissa. Kansainvälisissä tutkimuksissa yleisimmät lapsilla ja nuorilla todetut muutokset ovat olleet lisäkilpirauhasten kasvaimet, prolaktinoomat, ei-toimivat aivolisäkeadenoomat, ei-toimivat haiman neuroendokriiniset kasvaimet ja insulinoomat. Geenivirhettä kantavien nuorten kasvainten seulonta familiaalissa MEN1-tapauksissa on ehdotettu aloitettavaksi toisella vuosikymmenellä.
MEN1-kasvainten seulonta perustuu laboratoriotutkimuksiin ja erilaisiin kuvantamistutkimuksiin, joita tehdään potilaalle toistetusti koko hänen loppuelämän ajan. Laboratoriotutkimuksina käytetään mm. seerumin kalsiumin ja parathormonin määrityksiä lisäkilpirauhaskasvainten diagnostiikassa, seerumin prolaktiinin määritystä prolaktinooman diagnostiikassa ja spesifisten kasvainten tuottamien hormonien määrityksiä pohjukaissuolen/haiman neuroendokriinisten kasvainten diagnostiikassa. Ultraäänitutkimukset, magneettikuvaus sekä tietyt isotooppitutkimukset ovat keskeisiä kuvantamistutkimuksia seulonnassa ja myös todettujen kasvainten seurannassa. Säderasituksen vähentämiseksi tietokonekuvauksista ollaan suurelta osin luovuttu.
Seulontatutkimuksia tehdään sovittujen tutkimusohjelmien mukaisesti keskimäärin 1-5 vuoden välein. Kasvainten toteamisen jälkeen näitä samoja tutkimuksia käytetään hoidon suunnitteluun ja hoitotuloksien arviointiin yksilöllisen protokollan mukaisesti.
MEN1 kasvainten hoito
MEN1-kasvaimissa erilaiset kirurgiset toimenpiteet ovat keskeisin hoitomuoto, mutta myös lääkehoidolla voidaan saavuttaa tietyissä kasvaimissa hyvä hoitotulos. Näiden harvinaisten kasvainten seuranta ja hoidot ovat vaativia ja edellyttävät kokemusta ja monen eri erikoisalan osaamista ja yhteistyötä. Potilaiden kohdalla yksilölliset hoitoratkaisut ovat usein vaikeita. Yliopistosairaaloiden työryhmät koordinoivat alueellaan monialaisesti MEN1-potilaiden diagnostiikka, hoitoa ja seurantaa.
Lisäkilpirauhasten kasvainten hoidossa leikkauksella pyritään saavuttamaan pitkäaikainen normaali seerumin kalsiumin pitoisuus ja estämään leikkauksen jälkeinen lisäkilpirauhasten vajaatoiminta (hypoparatyreoosi). Leikkaushoito on yleensä aiheellista, jos potilaalla on oireita, kalsiumin pitoisuus on merkittävästi suurentunut, tai jos hänellä on todettu luuston ja/tai munuaisten rakenteessa tai toiminnassa muutoksia. Koska MEN1:ssa kaikissa neljässä lisäkilpirauhasessa on yleensä liikakasvua, kirurginen hoito MEN1:ssä on vaativampaa kuin tavanomaisen yhden lisäkilpirauhasen kasvaimen poisto ei-MEN1-potilaan hyperparatyreoosissa. Etenkin nuorilla potilailla tavoitteena on välttää leikkauksen jälkeinen hypoparatyreoosi, josta voi olla haittaa nuoren luuston kehitykseen.
Leikkauksessa kirurgi joutuu tarkastamaan kaikki lisäkilpirauhaset. Kirurgisessa hoidossa suositellaan nykyään yleisesti lähes täydellistä lisäkilpirauhasten poistoa, jossa pyritään jättämään jäljelle osa terveimmästä rauhasesta. Lisäksi huomioidaan, voiko paikalleen jätetty rauhasen osa olla elinkelpoinen ja olla tarvittaessa hyvin löydettävissä myöhemmin, jos syntyy tarve uusintaleikkaukseen. Toisena vaihtoehtona on käytetty myös kaikkien lisäkilpirauhasten poistoa, siten että osa terveimmästä lisäkilpirauhasesta istutetaan rauhaskudossiirteenä käsivarren lihastaskuun. Tähän leikkaustapaan on todettu liittyvän hieman enemmän hypoparatyreoosia kuin ensin mainittuun leikkaustyyppiin. Lisäkilpirauhaskasvaimien poiston yhteydessä tehdään usein myös kateenkorvan osittainen poisto, jolla pyritään vähentämään tämän rauhasen myöhemmän kasvaimen syntyä. Kunkin yliopistosairaalan oma osaaminen ja hoitoprotokollat vaikuttavat hoidon valintaan. Mikäli kirurginen hoito ei ole mahdollista, kohonnutta kalsiumin pitoisuutta voidaan alentaa sinakalseetti nimisellä lääkkeellä.
Pohjukaissuolen/haiman neuroendokriinisissa kasvaimissa kirurginen hoito on tärkein hoitomuoto. Samalla se on kaikkein ongelmallisin ja vaativin hoito näissä kasvaimissa. Ei-toiminnallisissa haiman neuroendokriinisissa kasvaimissa leikkaushoitoa harkitaan yleensä yli 20 mm kokoisissa kasvaimissa tai tätä pienemmissäkin kasvaimissa, joiden koko on suurentunut merkittävästi seurannassa. Somatostatiinireseptorien analogihoitoa (oktreotidi tai lanreotidi) käytetään kasvainten kasvun hillitsemiseen, etenkin alle 20 mm kasvaimissa. Kuvantamistutkimuksissa todetut imurauhasten etäpesäkkeet voivat olla myös leikkaushoidon aihe.
Insulinooma hoidetaan myös kirurgisesti, etenkin jos insuliinia tuottava kasvain on voitu täsmällisesti paikallistaa haimassa kuvantamistutkimuksissa. Tätä paikallistamista helpottaa uudet isotooppikuvantamismenetelmät. MEN1-gastrinoomat sijaitsevat useimmiten pohjukaissuolen alueella ja niiden aiheuttamaa liiallista mahahapon eritystä hoidetaan lääkehoidolla. Tarvittavat lääkkeen annokset ovat suuremmat kuin tavanomaisesti. Lääkehoitona käytetään happosalpaajia ja usein mukaan liitetään somatostatiinireseptori analogihoito. Haiman neuroendokriinisten kasvainten etäpesäkkeitä hoidetaan onkologien johdolla, ja kyseeseen voi tulla maksan valtimoiden tulppaumahoito (embolisaatio) ja maksan etäpesäkkeeseen kohdistuva radioaaltohoito. Lisäksi voidaan käyttää isotooppihoitona Lutetium-radionuklidihoitoa. Eteneviin kasvaimiin voidaan käyttää everolimuusia, ja erilaisia solusalpaajahoitoja.
Aivolisäkkeen kasvaimissa hoitolinjat ovat samanlaiset kuin vastaavien sporadisten ei-MEN1-kasvainten hoito. Prolaktinooman hoidossa käytetään ensisijaisesti dopamiini agonistihoitoa (kabergoliini). Alle 10 mm kokoisia toimimattomia kasvaimia voidaan jäädä seuraamaan. Suuret toimimattomat aivolisäkekasvaimet hoidetaan kirurgisesti alateitse nenäontelon kautta.
Voidaanko MEN1-oireyhtymä estää tai parantaa
Tällä hetkellä ei ole mahdollista estää MEN-1 geenivirheestä johtuvaa MEN1-oireyhtymää. Hoidolla aikaansaatu parantuminen pohjukaissuolen/haiman neuroendokriinisissa kasvaimissa on myös harvinaista, koska seurannan edetessä potilaalle yleensä ilmaantuu uusia kasvaimia ja koko haiman ja pohjukaissuolen poistaminen leikkauksella ei yleensä ole mahdollista. Samoin kateenkorvan neuroendokriinisiin kasvaimiin ei ole tällä parantavaa hoitoa. Huolellisella ja ajoissa aloitetulla kasvaimien seulonnalla ja hoidolla voidaan kuitenkin merkittävästi vähentää MEN1-kasvaimien aiheuttamaa sairastavuutta ja kuolleisuutta. Myös tupakoimattomuus on tärkeää yleisen terveyden kannalta.
MEN1-potilaiden ennustetta merkittävimmin heikentäviä kasvaimia ovat pahanlaatuiset pohjukaissuolen/haiman sekä kateenkorvan pahanlaatuiset neuroendokriiniset kasvaimet. Lähes 60 % oireyhtymään liittyvästä kuolleisuudesta johtuu niistä ja hoidon kehittäminen on edelleen suuri haaste.
MEN1-potilaan elämänlaatu
Monilla MEN1-potilailla elämänlaatu on heikentynyt. Heillä esiintyy ahdistusta, väsymystä ja uupumista, jotka johtuvat epätietoisuudesta oireyhtymän luonteesta, omasta ennusteesta, todettujen kasvainten kulusta, toistuvista seurantakäynneistä ja hoidoista. Seuranta ja hoidot aiheuttavat myös taloudellisia huolia. Psykologisen tuen eri keinoja tutkitaan nykyään aktiivisesti.